Viikko on ollut vähän tylsä, ja sateinen. Monsuuni on todellakin saapunut Intiaan. Vesi on kyllä kovin tervetullutta. Esimerkiksi Pushkar- järveen on saatu vettä ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen.
Mikään ei ehdi kuivua kunnolla, ja huoneessa kaikki tuntuu hivenen kostealta, myös sänky ja lakanat. Mutta vaikka Lonely Planet muuta väitti, sateet myös viilentävät ilmaa, ainakin hetkellisesti. Öisin ei ole ollut tuskaisen kuuma, ja se helpottaa nukkumista. Välillä joutuu jopa ryömimään lakanan alle ettei palelisi.
Cooleri tosin huutaa niin että korviin on laitettava korvatulpat.

Keskiviikkona kokkailimme ruokaa, puuhastelin keittiössä ensimmäistä kertaa kuuteen viikkoon. Tuli hyvin kotoisa olo! Asumiseen kuuluu kyllä ruoka kolme kertaa päivässä (aamupala, lounas ja päivällinen). On sanottava ettei tarjottu ruoka ole kovin kummoista. Yleensä ottaen olen kovin ihastunut intialaiseen ruokaan, mutta asunnolla se ei usein ole kovin maistuvaa. Joskus tarjolla on vain perunaa riisillä, ja lisäksi chapatia. Aamupalalla on vaaleaa leipää ja hilloa. Niinpä ajattelimme että vaihtelu virkistää, ja parin muun harjoittelijan kanssa valmistimme Green Thai Currya ja tuoretta salaattia. Hyvälle maistui.

Ensimmäisinä viikkoina miun paino tippui kovasti; kuumuus vei ruokahalun ja sairastelu vei vyötäröltä vielä vähän lisää. Nykyään ruoka maistuu taas entiseen malliin, mutta vaikka nälkä onkin hieno tunne pitkän tauon jälkeen, on vähän sääli huomata että paino on pian entisellään,ellei enempikin.

Viikonloppu Jaipurissa; kävin katselemassa nähtävyyksiä ja elokuvissa ja ostoksilla (lissää tuliaisia!). Kuusi viikkoa siinä meni että uskaltauduin keskustaan yksin. Vähän ihmettelen nyt että miksi odotin niin kauan. Pimeällä se yksinolo ei edelleenkään kannata mutta päiväsaikaan ihmisten huomio on ihan siedettävissä mitoissa.
Sunnuntaina on jälleen yhdet läksiäiset. Suurin osa harjoittelijoista ja vapaaehtoisista viettää täällä vain neljästä kuuteen viikkoa; näin olleen taloon tulee jatkuvasti uusia kasvoja ja ne, joihin on juuri ehtinyt tutustua lähtevät pois. Mutta mie se vain jään.

Töissä ei mitään uutta tai ihmeellistä; se vain vähän väsyttää jo. Tällä viikolla toimistolla on ollut entistä enemmän porukkaa, ilmeisesti he pitävät kokouksia. Välillä juodaan teetä, ja kerran koko porukka rupesi laulamaan. Kuten sanottu, ei täällä tehokkuutta niin kaivata tai arvosteta.
Lapset ovat kyllä edelleen hauskoja. Innostuvat pienistä asioista niin kuin vaikka paperilennokeista. Bingo on ollut toinen hitti. Sitä on pelattu ahkerasti. On siitä vähän hyötyäkin, pojat oppivat aakkosia ja numeroita. Koetan muistuttaa itselleni päivittäin, että olen täällä hyvin lyhyen aikaa enkä ehdi siinä ajassa kouluttaa kenestäkään sujuvaa englannin kielen käyttäjää, semminkin kun oma kielitaito tuntuu olevan hyvin ruosteessa.

Ensi viikolla on luvassa retki Mt. Abuun ja Udaipuriin. Molemmat kuulemma viileämpiä paikkoja kuin Jaipur. Odotan matkaa kovasti; Mt. Abussa pääsee ehkä vähän luontoonkin vaeltamaan.