Valmisteluja vol 1.

Alkuvuodesta CIMOlta (se on järjestö, ei mies) oli tullut viesti että minut on hyväksytty maaohjelmaan, jonka puitteissa saan apurahaa harjoitteluun ulkomailla.

Reilu kuukausi sitten ilmoittivat Intiasta, että tervetuloa suorittamaan harjoittelua paikalliseen kouluun kesäksi 2010 . A vot, ajatteli tyttö Etelä - Savosta - ja päätti lähteä.
(Sikäli mikäli joku tahtoo ja haluaa lisätietoja kyseisestä maaohjelmasta, niitä löytyy osoitteesta http://www.maailmalle.net/Resource.phx/maailmalle/kokemusta/cimonkautta.htx ; Siellä on runsaasti muitakin mahdollisuuksia reissuun haluaville.)

Harjoittelun sisällöstä on paljon kyselty, ja vieläkin on vastattava etten oikein tiedä mitä ja kenen kanssa oikein harjoittelen. Kohderyhmänä ovat 12-15-vuotiaat lapset ja olen osa opetustiimiä joka koostuu, noh, erilaisista ihmisistä joiden kansallisuudesta tai koulutuksesta minulla ei tarkempaa tietoa ole - tosin viisumia varten kirjoitetussa kutsukirjeessä allekirjoittajana oli tohtorismies. Koulu sijaitsee Jaipurin kaupungissa, ja sieltä olen saanut myös majoituksen ruokineen. Tämä osa valmisteluista, eli harjoittelun valmistelu, on siis vaiheessaan, mutta ehkä koulun nettisivuja tutkimalla saan selville enemmän. Jos ne siis joskus toimisivat.
Onnekseni mie olen jo ihan pätevä ja valmis, joten paineita kotosuomen suunnalta ei tämän harjoittelun suhteen ole:)

Kylddyyrisokkiin olen koettanut valmentautua lukemalla, ja sitten vielä lukemalla. Lisäksi olen lukenut paljon. Nettisivuja,keskustelupalstoja, kirjoja, lehtiartikkeleita, matkaohjelmia. Olen ostanut Lonely Planetin Intia-oppaan ja Aravind Adigan Valkoisen tiikerin.
Olo on hyvin informaatioähkyinen, mutta en kuitenkaan oikein tiedä mitä odottaa. Tuntuu ettei mikään tieto riitä, vaan aina herää uusia kysymyksiä.

Varsinaisia käytännön valmisteluja on yllättävän vähän, ja niissä olen jo kiitettävästi päässyt alkuun. Lentoliput varasin jo aikaa sitten, ja keskiviikkona menen piikitettäväksi. Viisumin hakulomakkeet on jo täytetty, vielä pitäisi hommata passikuva ja sitten vaan lähetystöön anomaan että päästäkkee miut lähtemään. Töistä sain helposti lomaa - esinainen totesi että sehän on mukavaa että joku haluaa kesäksi palkatonta, talolle pelkkää säästöä.
Vielä pitäisi saada vakuutukset kuntoon, ja miettiä miten ihmeessä Delhistä matkustaisi Jaipuriin. Juuri ennen lähtöä olisi varmaan hyvä pakata, ja vaihtaa vähän euroja indialaiseen valuuttaan (rupiahan se oli?).
Mieluiten ottaisin mukaan miehen ja koiran. Luulen että selviäisin niiden kanssa mistä vaan.
Mutta tässä ne realiteetit tulevat vastaan - mies on töissä ja koiran kanssa matkustaminen ei taidakaan olla ihan helppoa. Saisin sen ehkä vielä Intiaan, mutta että sieltä pois? Ehkä sen on parempi odottaa kotona että emäntä tulee reissuiltaan kotiin.

Tällä hetkellä eniten jännittää se, kuinka selviän Delhistä eteenpäin ja lopulta majapaikkaani Jaipuriin. Sitten vähän jännitän paikallisten reaktioita (näin vaaleana ja pitkänä sitä sulautuu massaan ei sitten yhtään). Sekin mietityttää, miten oma pää kestää nähdä köyhyyttä - siis sietää sitä, että liian monella on liian vähän vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia.

Kuitenkin odotan kokemusta enemmän kuin ehkä mitään ikinä. Vatsatauteineen, kulttuurisokkeineen, koti-ikävineen kaikkineen.