Kuukausi takana, kaksi edessä

Kolmannes reissusta on tänään takanapäin. Enää koti-ikävä ei ole ihan jokapäiväistä eikä niin isoa. Arki on jotenkin alkanut asettua uomiinsa; aamulla mennään töihin, iltapäivällä tullaan pois, sitten pestään pyykkiä tai tehdään jotakin muuta yhtä jännittävää. Muutaman muun länkkärin kanssa ollaan yritetty luoda keskiviikkotraditiota, se on se ilta kun mennään ulos syömään ja vaikka leffaan.

Omaan arkeen tosin tulee muutoksia taas huomenna, kun harjoittelu menee pohdinnan alle. Orpokodin lapset ovat aloittaneet oman koulunsa, joten päivisin miulla ei ole siellä ketään opetettavia. Orpokodin johtaja ehdotti, että tekisin töitä iltaisin, mutten kyllä ajatellut suostua moiseen. Ensinnäkin on järjetöntä jatkaa lasten koulupäivää vielä illalla (kun ovat jo päivän koulussa olleet ja kotiläksytkin olisi tehtävä) , en halua liikkua Jaipurissa yksin iltaisin enkä myöskään tylsistyä päivisin yksin (muut kun tekevät töitä päiväsaikaan).

Lasten koulun alkaminen tuli vähän yllätyksenä: menin töihin, eikä vastassa ollut kuin pari orpokodin työntekijää ja johtaja. All children go to school, tämä selitti ystävällisesti hymyillen. Toki kannatan koulutusta, mutta olisihan tästä voinut vihjaista miulle jo vaikka edellisenä päivänä.

Huomenna maanantaina on palaveri harjoittelun järjestäjien kanssa, ehkä miulle löytyy vielä joku päivätyö.

Tämän viikon löytö on lähikahvila Koffee Kat, joka on tosi siisti ja ilmastoitu, ja josta saa hyvää suklaakakkua ja sheeshaa eli vesipiippua. Parasta kahvilassa on sen sijainti; sinne kävelee kämpältä viitisen minuuttia. Ainaisen riksakyytitinkaamisen jälkeen se on virkistävä vaihtoehto.

Hostellielämä on alkanut väsyttää. Kaipaan omaa huonetta tai jotakin tilaa joka olisi vaan miulle. Huonekaverit ovat kyllä oikein mukavia, mutta neljä ihmistä käyttämässä yhtä kylpyhuonetta on välillä vähän liikaa. Omaan mielialaan vaikuttavat myös asuintoverien mielialat, ja jonkinlaista yleistä tyytymättömyyttä (asumiseen, Intiaan, harjoitteluun, vapaaehtoistyöhön) on ollut paljolti ilmassa viime päivinä. Vaikka itsellä asiat ovatkin aika kivasti, pistää se välillä kiukuttelemaan pienemmistäkin asioista. Toisen suomalaistytön kanssa olemme vähän haaveilleet omasta kämpästä, mutta nähtäväksi jää viitsiikö kahden kuukauden takia moista ruveta järjestämään.

Lauantaina sattui ensimmäinen (ja toivottavasti viimeinen) pikkuhaaveri. Taustakertomukseksi sen verran, että asun Jay Jawan ColonyIncome Tax (kyllä, tuloverotus)- nimisellä alueella, joka on mitä ilmeisimmin vähän parempaa asuinaluetta. Sen turvallisuudesta huolehtivat vartijoiden lisäksi aluetta ympäröivät muurit ja portit, jotka lukitaan ennen puoltayötä. Joten jos lähtee rimpsalle ja ilta venähtää, joutuu vähän kiipeilemään tai ryömimään päästäkseen kotiin.
No niin. Kävin siis tutustumassa paikalliseen yöelämään ensimmäistä kertaa. Näin Orca-nimisen kattobaarin ja yhdet allasbileet. Join koko illan aikana yhden drinkin, muuten pysyttelin vesilinjalla (tässä kuumuudessa ryyppääminen tuntuu järjettömältä ja sitä se onkin). Erittäin rauhallisen, jopa tylsän illan jälkeen ajelimme moporiksalla kotiin vain huomataksemme että portit ovat lukittuna (tietenkin, kello oli jo yli kaksi yöllä). Sisäinen kooteeooni heräsi ja päätin yrittää portista yli kiipeämällä ja säästää siten uusia farkkuja tuhraantumasta - yleensä kun portti alitetaan ryömimällä. Unohdin kuitenkin tehdä riskianalyysin ja niinpä löin pääni rautaporttiin. Kului sekunti, kaksi ja sitten naamalle valui jotain lämmintä. Portinpäällysen koukut repivät päänahkani auki ja niinpä roiskin iloisesti verta päälleni. Onneksi oli ensiapukurssit käytynä ja tajusin heti painaa huivia otsalle, lisäksi mukana oli sairaanhoitajaopiskelija joka totesi heti ettei hätää, päähaavat tuppaavat aina vuotamaan kovasti mutta pelkällä laastarilla selvinnee. Niin kuin sitten kävikin; kun lopulta pääsimme kämpälle (ryömittyämme portin ali, sääli uusia farkkuja) verenvuoto oli lähes tyrehtynyt. Haava puhdistettiin ja sain otsaan yöksi laastarin. Otsaa ei edes jomottanut ja voi olla, ettei muistoksi jää minkäänlaista arpeakaan.

Näihin dramaattisiin tunnelmiin on hyvä päättää tämänviikkoinen bloggaus. Suomessa on kuulemma kesä, nauttikaa siitä!