Sairastellen lakkoon

Sunnuntaina olimme viettämässä Sinin, suomalaisen vapaaehtoisen, viimeistä iltaa kaupungilla. ( Asiaankuulumattomana anekdoottina on pakko mainita Baked Alaska, jälkiruoka. Se oli VALTAVA. Kuten eräs irlantilainen totesi: That’s like eating a baby or something. )
Kämpälle päästessä löysimme ilmoitustaululta lapun, jossa luki jotakin jostakin yleisestä lakosta ja työpäivän peruuntumisesta ja älkää lähtekö asunnolta please. Seuraavana aamuna selvisi, että koko Intia on lakossa ja suljettu. Oppositio organisoi mielenilmauksen koska hallitus päätti nostaa polttoaineen veroa. Ulkona liikkumista kehotettiin välttämään ilmeisesti turvallisuussyistä; levottomuuksien mahdollisuus oli olemassa.

Tilanne tuntui aika jännittävältä, mutta todellisuus ainakin Jaipurissa oli toinen; suurin osa kaupoista oli auki, vain koulut olivat suljettuina. Jopa tuk-tukkeja näkyi liikenteessä. Paljastan tässä siis, että uskaltauduin ulos vaikka toisin kehotettiin. Ensin vain parinsadan metrin päähän lääkekaupoille, ja illalla riksan kyydissä rautatieasemalle. En kohdannut levottomuuksia, vaan päinvastoin vähän hiljaisemman ja rauhallisemman kaupungin.

Muuta jännittävää tässä viikossa ei ole ollutkaan. Sunnuntaina sairastuin flunssaan, joka jatkui luontevasti mahataudilla maanantaina. Sitä parannellessa menikin useampi päivä. Voin kertoa, että kuumeilu helteisessä Intiassa sähkökatkoksen keskellä, niin etteivät tuulettimet tai ilmastoinnit toimi, on vähä tuskasta. Poor me!!

Perjantaina menin kuitenkin töihin, vaikka se olikin kunnon kannalta ehkä turhan aikaista.
Työpaikka ei varsinaisesti ole vaihtunut, jatkan edelleen samassa organisaatiossa. Aamupäivisin menen toimistolle, joka on aivan orpokodin tuntumassa, tekemään jotain. Koska ihan selvää toimeksiantoa en ole vielä(kään) saanut, olen keksinyt itse itselleni tekemistä . Iltapäivisin opetan kuten ennenkin.

Toimiston työkulttuuri on kyllä hauskaa seurattavaa. Porukkaa on yleensä enemmän kuin vähemmän. Monilla ei tunnu olevan mitään erityistä tekemistä, kunhan hengailevat, polttelevat tupakkia ja keskustelevat. Välillä osa porukasta katoaa jonnekin, mutta onneksi tilalle tulee aina uusia ihmisiä. Läsnäoleminen on selvästi tärkeämpää kuin työnteko tai sen tehokkuus. Eräskin nuorimies viihtyi hyvinkin puoli tuntia tuijotellen miun läppäriä, tai miuta, mene tiedä. Toisen tehtävänä tuntuu olevan lähinnä teen keittäminen toisille.

Olen tässä reilun kuukauden aikana nähnyt toki muutakin itselle hyvin erikoista josta en ole vain muistanut blogissa kertoa. Ainakin tässä osassa Intiaa on tapana tervehtiä koskemalla jalkateriä, oikeammin nuoremmat koskevat vanhempien jalkoja. Ilmeisesti tapaan kuuluu myös tämän vanhemman yritys estää toista koskemasta jalkateriin; tästä en ole ihan varma, mutta siltä se miun silmiin näyttää. Anteeksipyydettäessä vedetään omia korvanlehtiä alaspäin, näin tekevät ainakin lapset.
Itse en ole tähän törmännyt, mutta jotkut kanssalänsimaalaiset naiset ovat kertoneet paikallisten naisten koskevan heitä rintoihin; ei mitenkään kourimistarkoituksessa vaan eräänlaisena(toivottavasti!)kohteliaana eleenä.
On myös ihan yleistä, että miehet kulkevat käsikädessä tai toistensa kainalossa. Eikä kyse ole rennosta, homoystävällisestä ilmapiiristä (koska täällä se on edelleen tabu) vaan se nyt vain on täällä tapana. Sen sijaan miehet ja naiset eivät juuri koske toisiinsa julkisilla paikoilla. Seksi (varsinkin esiaviollinen) ja seksuaalisuus ovat asioita, joista ei puhuta, niitä ei pidä tuoda esille.
Melkein jokaiseen lippulappuseen kysytään naiselta aviopuolison tai isän nimeä.
Uskonto näkyy erityisesti joka nurkasta löytyvinä alttareina; sellainen on mm. ostoskeskuksen pääsisäänkäynnin vieressä. On ollut jännää elää kulttuurissa, josta enemmistö edustaa jotakin muuta kuin kristittyjä, ja joka samalla on uskonnollisin kulttuuri johon olen omakohtaisesti tutustunut.

Viikonlopun kohokohta oli elefanttien tapaaminen. Toinen suomalaistyttö on tutustunut paikalliseen poikaan, jonka vanhemmilla on elefanttifarmi. Siis elefanttifarmi, johon onnekseni pääsimme tutustumaan. Ovat muuten isoja. Nuorin norsu oli kovin kiinnostunut miun laukusta ja sen sisällöstä. On se kärsä kätevä peli.

Iloa jatkuvaan kesään, ystävät!