Ihan puskista, Pushkar

Tasaisen varmasti vierivät viikot, Intiassakin.

Juhannusaaton kunniaksi Jaipurissa oli hiekkamyrsky, joka (ilmeisesti) katkoi välillä myös sähköjä ja nettiyhteyden. Jälkeenpäin käytiin iltakävelyllä läheisellä ostarilla, ja myrskyn jälkeen ilma oli jopa viileä - tarkoittaa, että lämpötila oli jossain kolmenkympin hujakoilla.

Muulla tavoin jussia ei vietettykään, vaikka meitä suomalaisia täällä kyllä on useampi. Enemmän innoissaan sitä oli kahdesta vapaapäivästä.
Lauantaina retkeiltiin Ajmerin kautta Pushkariin, joka on Lonely Planetin mukaan eräs hindujen pyhistä kaupungeista.
Sekä Ajmer että Pushkar olivat hämmentävän pieniä Jaipurin jälkeen. Jainalaistemppelissä oli paljon kultaa, siksi sillä onkin englanninkielinen nimi Golden Tempel. Matka Ajmerista Pushkariin paikallisbussilla oli hankalampi kuin kuviteltiin. Busseihin ahtautui ihmisiä noin kolme kertaa sen verran kuin sen todellinen kapasiteetti oli. Ihmisiä tunki sisään kirjaimellisesti ovista JA ikkunoista. Eihän niitä busseja toki kulje kuin kymmenen minuutin välein. Lisäksi tällainen suomalainen järjestyksen ihminen ei ymmärtänyt, että ikkunasta etukäteen sisään heitetty vesipullo varaa tietenkin koko penkkirivin. Tästä eräskin setä hirmustui ja tuli melkein siitä samasta ikkunasta sisään ja päälle. Tilanne onneksi rauhoittui, kun sedän vaimo ja poika mahtuivat kuitenkin istumaan. Eikä tilaa sille tappelulle olisi oikein ollutkaan.

Pushkarin järvi on lähes kuivunut. Se oli surullinen näky. Kaupungissa oli paljon länsimaalaisia. Se taas oli jotenkin lohduttavaa. Täällä kotikaupungissa Jaipurissa sitä on kirkuvanpunainen huutomerkki aina kun lähtee ulos, mutta Pushkarissa sulautui joukkoon edes vähän -vaikka kyllä sielläkin joutui tai pääsi joihinkin valokuviin poseeraamaan jonkun serkun miehen tädin isoäidin ja sen lastenlasten kanssa.

Pushkarin reissu oli hyvin opettavainen. Ensinnäkin, seuraavalla kerralla en yritä mahduttaa kaikkea yhteen päivään, vaan varaan suosiolla aikaa ainakin yhden yön verran. Lisäksi osaan varoa niitä “pappeja” jotka kyselemättä mitään alkavat esittelemään temppeleitä ja vaativat sitten rahaa. Kaikissa temppeleissä, joissa olen vieraillut, on yleensä donation box, johon voi tehdä pienen lahjoituksen, ja mielelläni niin teenkin. Mutta nämä inhottavat ahneet ihmiset vaativat hurjia summia (perheesi onnen takaamiseksi tietenkin ), raha tuskin löytää tarkoitettua kohdettaan ja lisäksi koko vierailu on pilalla. Sitä haluaisi olla kunnioittavan kiinnostunut toisille pyhistä paikoista, ja jotkut näkevät siinä vain tilaisuuden tienata.

Mutta onneksi jokaista veemäistä paikallista kohden löytyy myös niitä, jotka haluavat auttaa, ja jaksavat selittää höhlälle länsimaalaiselle turistille miten tämäkin asia toimii ja miksi. Että älä suotta jonota lippuja tässä luukulla, menet vain bussiin istumaan. Ravintolasta järjestetty taksi oli ajoissa paikalla ja vei oikealle bussilaiturille, eikä kuski edes ajanut liian lujaa. Kolme eri papparaista kävi näyttämässä että tämä on se Jaipurin bussi. Ai kaverisi on vielä vessassa? Ootas, sanotaan kuskille ettei lähde vielä. Ja niin ollen, kun istuimme bussissa matkalla takaisin Jaipuriin (väliin sitä lipsauttaa jopa sanan “koti” tähän kohtaan) , olin jo sitä mieltä että reissu oli ollut ihan onnistunut.

Pushkarista löytyivät myös ensimmäiset tuliaiset. Bazaarikadulla oli miellyttävä kävellä, kun kojujen myyjät antoivat rauhassa ihastella tavaroita.

Ulkolämpötila hipoo jälleen saunalukemia. Menen nyt tuulettimen alle makaamaan loppuillaksi.