torstai 17. kesäkuuta 2010

Sopeutumisia

Toinen viikko Intiassa kallistuu kohti loppuaan.

Viime viikonloppuna kävin katsomassa Taj Mahalia Agrassa. Kannatti. Melkein itketti, kun se avautui eteen ensimmäistä kertaa. En normaalisti ole ihan niin herkkä, mutta nyt takana oli yö erittäin lämpöisessä bussissa. Nukuin ehkä tunnin.
Bussimatka oli kuitenkin miellyttävä yllätys, omille kolmimetrisille koiville oli hyvin tilaa ja bussissa numeroidut paikat joten istumaan pääsi varmasti. Hinta euroissa noin vitosen luokkaa.
Agran reissu oli (alkukankeutta lukuun ottamatta) varsin onnistunut, olin koko ajan ihan valtavan innoissani Intiasta ja erityisesti siitä että olen itse täällä.

Noin muuten mielialat ovat aaltoilleet ylös alas. Esimerkiksi eilisenä aamuna melkein tuhersin itkua moporiksassa matkalla töihin, kun kuski ei taaskaan osannut perille eikä itselläkään ollut hajua siitä missä mennään, saatikka siitä mihin pitäisi mennä. Kerran, kaksi on käynyt niin, ettei kuski osaa perille ja alkaa siksi vaatia lisää rahaa kesken matkan. Se on vähän pelottavaa, kun on keskellä täysin vierasta aluetta. Toistaiseksi on selvitty ilman lisämaksuja tai ongelmia.

Toisaalta taas, työ orpokodissa, Apna Gharissa, on aika hauskaa. Olen päättänyt olla stressaamatta siitä. Samoin vapaa-ajan vietto esimerkiksi hindinkielisessä leffassa (Rajneeti voittaa taatusti kaikki Oscarit ja Golden Globet poliittisen draamatoiminnan sarjassa)tai hikisissä basaareissa on mukavaa. Niin siinä on toistaiseksi käynyt, että päätyi Intiaan viettämään aikaa muiden suomalaisten kanssa. Mutta tässä koti-ikävässä se on kait ihan suotavaa.

Elämä täällä on yhtä absurdia tilannetta. Kun tulee hikisenä kotiin eikä vettä olekaan enää. Kun huitoo riksakuskia ja paikalle tulee samalla parit motoristit jotka tarjoavat kyytiä ilmaiseksi - “Don’t worry, I have a helmet in my home!”. Kun leffateatterissa ihmiset puhuvat vapautuneesti kännykkään ja käyvät ostamassa popcornia jos siltä just nyt tuntuu. Kun ei yhtään tiedä mitä tässä nyt oikein on menossa. Välillä on vaikeaa tunnistaa, onko tilanteessa jotain aidosti pelättävää vai ei. Itse olen varmuuden vuoksi epäluuloinen kaikkea kohtaan. Koko aikaa ei kuitenkaan jaksaisi olla peloissaan; ehkäpä tasapaino vielä löytyy?

Täällä tuntuu kuitenkin hyvältä kuulua naisten heimoon. Paikalliset naiset, niin kuin vaikka orpokodin johtaja ja työntekijät, ovat loputtoman kilttejä ja auttavaisia. Olisi mukava tietää heidän ajatuksistaan ja elämästään enemmänkin. Harmi ettei yhteistä kieltä ole.

Tänään oli ihan hyvä päivä. Vettä tulee, sähköt toimii, riksakuski löysi perille melkein heti, vatsa ei ole kipeä tai sekaisin. Kyllä tämä tästä, kuulkaa.

6 kommenttia:

  1. Onhan teillä siellä printteri?
    Jos ei Areenasta näy lauantaina, ni...

    http://yle.fi/uutiset/teemat/teemat_kuninkaalliset_haat/2010/06/printtaa_muistoksi_paperinuket_1735382.html

    VastaaPoista
  2. Sisko! Tänään luin minäkin vihdoin uusimmat bloggauksesi, ja H-serkku on hihitellyt muutamalle kohokohdalle moniaisia kertoja. Se istuu tuossa vastapäätä dataamassa.

    Kivan kun oot henkissä ja otat elämän annamaisen positiivisesti, ja tiedän ainakin erään, joka on varmasti hyvin iloinen siitä, että pitäydyt epäluuloisena kaikkea kohtaan.

    Olen lievästi kateellinen mm. Taj Mahalista. Ja ihmettelen sitä, että siun intiaanielämästä on jo kaksi viikkoa kulunut. Oho. Toivottavasti kuitenkin käytät itse sitä kypärää sulkapäähineenkin kanssa.

    VastaaPoista
  3. Ihanata! Mieki tahon Taj Mahalille. Et kuitenkaan ottanu Dianakuvaa? Vai eikö siellä enää oo sitä penkkiä. Kiva kiva. Kerrot sit miule parhaat leffavinkit :)

    VastaaPoista
  4. En ajatellut nousta motskarien kyytiin, joten voin huoletta käyttää sulkapäähinettä päivin ja öin. Ainakin yksi epäluulo haihtui eilen, kun käytettiin yhtä poikaa sairaalassa (ei mitään vakavaa, mahavaivoja vain); ainakin osa inkkarisairaaloista on siistejä ja hoitoon pääsi heti eikä huomenna:)

    Muut otti niitä Dianakuvia, mutta en mie sit kumminkaan, sellasia toisenlaisia turistikuvia kylläkin.

    VastaaPoista
  5. Hei IHANA Anna!
    Ihana nähtävyys intiassa! Tietenkin sie oot nähtävyys sielläkin kun oot sitä täälläkin; myö ollaan käyty sinua ihailemassa jo tosi useasti. :) Vaikuttaa siltä, että Topin kummitätskyllä menee siellä ihan hyvin. Topin iltarukous päättyykin toiveeseen, ettei Anna-kummilla olis kovin paha ripuli siellä kaukana kourakakan maassa. Hyvä hyvä. Meillä on kovasti ikävä sinua ja jos lentskarissa ei tarttis istua niin kauaa, niin tulisin siun kanssa leffaan ja syömään poppareita, mutta taidan kuitenkin odottaa sitä syyskuuta (mikä on jo melkein huomenna kun nyt on jo juhannus) ja nähdä sinua taas täällä päin.
    Meihin iski kesälenssu ja lappiin lähtö viivästyy parilla päivällä, sillä räkäisenä en pysty ajattelemaan pakkaamista. Juhannus taitaa siis jäädä väliin tältä vuodelta, juhlitaan sitä sitten ensi kerralla enemmän. Herneet, pavut ja porkkanat kasvavat hyvää vauhtia, kukkaset pitävät jännityksessä, en tiedä tuleeko niistä mitään. Mansikkakaan tuskin ehtii näille sulille, taimia saa edelleen katsella suurennuslasilla. :) Onneksi Topi kasvaa ihan silmissä, miula on madonnahauis kun tulet Suomeen.
    Voi hyvin siellä ihana Anna, olet meidän mielessä!
    T: Piialainen

    VastaaPoista
  6. Voi ihanat Piia ja Piian Topi-poika! Vaikka tätskyllä mennee ihan hyvin täällä, niin välillä vähän harmittaa että jää kummipojan vauvakesä näkemättä, ja se hirmuinen kasvuvauhti. Vaikka ehkä sen voi todeta sitten syyskuussa eli huomenna, samalla voidaan ihailla siun madonnahauista.
    Toivottavasti lenssu paranee piakkoin ja Lapparireissusta tullee hyvähyvä. Ja sitten syksyllä voit tarjota miulle porkkanalettuja Oman Kasvimaan porkkanoista.

    Repesin nauramaan "kourakakan maalle":D Siinä on kyllä hyvin tiivistetty Intia kahteen sanaan.

    Voikaa työkin hyvin siellä!

    VastaaPoista