Kotiinpaluu

Intia on nyt taaksejäänyttä aikaa. Miulla oli aivan järjettömän kova matkastressi, pelkäsin koko ajan että riksa hyytyy, lento ei lähdekään, lippu ei jostain syystä olekaan oikea, passi katoaa, hotelli ei muistakaan järjestää kuljetusta lentokentälle…

Lähtö Jaipurista olikin melko dramaattinen. Tukeni ja turvani, kämppikseni Ms.E oli sairastellut jo useamman päivän vatsatautia. Noin tunti ennen miun lähtöä hänen kuumeensa sitten nousi rajusti, ja koska Intiassa oltiin, pelättiin malariaa. Sairaalareissuhan siitä tuli. Lentoaikataulujen takia en edes päässyt saattamaan, mutta onneksi mukaan lähti kaksi pätevää ja reipasta naista. Kyyneleet kuitenkin valuivat puolin ja toisin vuolaasti, itsellä kun oli muutenkin haikea olo lähdöstä ja sitten vielä tällaista draamaa pyytämättä ja yllätyksenä.

Onneksi kyse ei kuitenkaan ollut malariasta, vaan rajummanpuoleisesta vatsataudista. Toivomme pikaista toipumista sinne Intiaan!!

Muuten matka Delhiin ja Delhistä kotiin sujui ilman kummempia tapahtumia. Nukuin yön tosi huonosti koska a) olin niin innoissani kotiinpaluusta ja b) pelkäsin etten herää riittävän ajoissa. Hotellikyyditykset kentältä ja kentälle menivät just niinku pitikin, Finnairin kone lähti vain 15min. myöhässä ja saapui Helsinkiin 30min. ajoissa. Lento meni varsin nopeasti, katselin Last King of Scotlandia ja Valentines Dayn (yök!). Miestä vain piti etsiä Helsinki-Vantaalta hetken verran, kun se suomalainen liittymä oli allekirjoittaneelta suljettu eikä siten voinut soittaakaan perään. Lopulta pääsin kuitenkin kotiovelle saakka, sisällä odotti riemukas vastaanotto karvaiselta kaverilta.

Nyt on pyykit pesty, suurin osa tuliaisista jaettu, nautittu puhtaista lakanoista, kuivasta kylppäristä ja oikeasta suihkusta, saunasta, ruisleivästä, alkavasta syksystä ja suomalaisesta luonnosta. Tavattu joitakin rakkaita ihmisiä(toivottavasti näitä tapaamisia tulee vielä monta lisää lähiaikoina)ja vielä palattu takaisin töihin.

Olen vähän herkkänä ollut tämän viikon. Kauhean onnellinen olen siitä että palasin kotiin. Luovuttamista tai ei, miulle se oli oikea ratkaisu.

En vielä osaa eritellä aikaa Intiassa. En oikein edes kestä ajatella omaa arkeani siellä, vaikka toki olen siitä vähän jo jutellutkin eri ihmisten kanssa. Luulen, että jonkinlaista sokkia tässä vielä odotellaan. Toistan, että olen onnellinen kotiinpaluusta, mutta vähän epätodelliselta tämä vielä tuntuu. Sielu taitaa olla vielä matkalla kotiin. Olen töissäkin käynyt jo kolme päivää, mutta sielläkin tuntuu siltä että katselee asioita vähän ulkopuolelta. Työnteko pakottaa kuitenkin rutiiniin, ja uskoisin sen auttavan.

Minkäänlaista yhteenvetoa tähän blogimerkintään ei siis tule. Sellaisen saatan kirjoittaa sitten myöhemmin. Nyt koetan sopeutua ”normaaliin” arkeen, ja nautin kovasti kaikesta tutusta ympärillä – nyt kun se tuntuu raikkaalta ja uudelta.

Miulle saa soittaa ja viestittää, mutta kuvia näkee vain jos tapaa miut siinä samalla!